Mikä minusta voisi tulla isona?
En muista vuosien varrelta ainuttakaan valmennuspäivää, jossa kysymystä “mikä minusta voisi tulla isona” ei olisi esitetty. Aikuiset ohjattavani, jo vuosia työelämässä olleet kysyvät sitä itseltään ja minulta. Mikä voisi olla se minun oma juttuni? Minkälaisen työn oikeasti haluaisin? Mistä innostun ja motivoidun? Minkälainen tekeminen tuo minulle – ja muille – hyötyä ja hyvää oloa?
Työelämän isot muutokset, karvaat kokemukset ja pettymykset, väärät valinnat, ikääntyminen, turhautuminen, leipääntyminen, kiire ja kovat tulostavoitteet ovat kysymysten taustalla. Haluanko jatkaa tuolla samalla polulla hamaan eläkeikään saakka? Usein myös pettymys itseen, tunne siitä, että on alittanut kykynsä, jättänyt mahdollisuutensa käyttämättä ja jämähtänyt paikoilleen aiheuttavat ahdistusta ja muutostarvetta.
“Meitä ei ole tuomittu elinkautiseen” sanoo Pekka Hämäläinen kirjassaan ‘Ihmisen kokoinen työyhteisö’. Muutoksia ja valintoja on tehtävä, kun niitä tuntee kipeästi tarvitsevansa. Huonoon tilanteeseensa ei pidä tyytyä, eikä paikalleen kannata jäädä. Itselle sopivin paikka, se omin juttu ei kuitenkaan löydy sattumalta. Eikä sitä yhtä ainoaa omaa juttua kenties edes ole. Harva enää tekee samaa työtä koko ikänsä; harva edes haluaa.
Keskustelu asiantuntevan uravalmentajan kanssa auttaa sinua arvioimaan tilanteesi objektiivisesti. Uravalmentaja istuu kanssasi samalla puolen pöytää ja kulkee kappaleen matkaa kanssasi. Häneen eivät henkilöidy työyhteisösi arvomaailma tai tapa toimia, siksi häneen on helppo luottaa.
Uravalmentajastasi saat sparraajan, joka ohjaa prosessiasi ja tuo realismia, optimismia ja tavoitteellisuutta haastavaan elämänvaiheeseesi. Onnistut paremmin, kun päämääräsi kirkastuu, suuntasi selviää ja saat tukea etenemiseesi.
Uravalmentaja on kanssakulkijasi muutoksessa. Etsi siis hyvä sellainen. Olet sen ansainnut!
Ota ura omiin käsiin – voit hyvin ja jaksat jatkaa
Työelämän muuttuessa moni meistä joutuu miettimään uudelleen omaan työuraansa liittyviä ratkaisuja. Työmme ei ehkä enää vastaakaan sitä, mitä siltä haluaisimme. Emme ole koskaan tulleet tehneeksi varsinaista uravalintaa – työ ja elämä vain ovat vieneet mennessään. Työmme voi olla loppumassa kokonaan tai heikentynyt terveytemme pakottaa miettimään muutoksia työhön ja työjärjestelyihin. Uusi elämäntilanteemme saattaa edellyttää uusia ratkaisuja. Työmme sinänsä voi olla edelleen kiinnostavaa ja mielekästä, mutta työympäristö tai työilmapiiri aiheuttavat muutostarvetta.
Olipa syy muutostarpeisiin mikä hyvänsä, monet meistä kokevat epävarmuutta siitä, minkälaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla, kykeniskö uuteen, mistä voisi aloittaa ja miten edetä. Epäselvät urasuunnitelmat ottavat voimille, eivätkä varmasti edesauta tehokasta työskentelyä. Jos oma työura on epätyydyttävä ja lisänä on muita stressitekijöitä, kuten kiirettä, ihmissuhdepulmia tai kovia tulostavoitteita, voi umpikujan tunne olla lähellä.
Työuran aikana on aika ajoin terveellistä pysähtyä miettimään, miten suhtautuu työhönsä. Tuntuuko se vain välttämättömältä pahalta vai kokeeko tekevänsä jotakin merkityksellistä, ja saa siitä hyvinvointia myös muuhun elämäänsä. Keskeistä on myös arvostavan asenteen säilyttäminen työtään kohtaan. Työ muuttuu raskaaksi ja vastenmieliseksi, jos siitä katoaa ilo ja mielekkyys. Ainoa todellinen työsuhdeturvamme on osaamisemme. Se, että panostaa ammattitaitonsa kehittämiseen, on varmasti paras ja tärkein keino pärjätä työelämässä ja sen yllättävissä käänteissä. Nyt ja tulevaisuudessa.
Työ on elämää. Emme unelmoi työstä vapautumisesta, vaan mielekkäästä työstä, kirjoittaa Mari Aulanko kirjassaan Johdan itseäni – aikaa on, energiaa riittää. Aulangon mukaan työ antaa meille parhaimmillaan mahdollisuuden toteuttaa omia kykyjämme ja kasvaa myös ihmisinä. Olemme onnellisimmillamme työssämme silloin, kun omat tarpeemme, arvomme ja tavoitteemme ovat linjassa työpaikan tavoitteiden kanssa; saamme tehdä sitä mistä pidämme. Aulanko jatkaa, että näin hyvin eivät asiat aina tietenkään ole, vaan syntyy ristiriitaa odotusten ja todellisuuden välille. Mutta, kun tekee työtä, jota haluaakin tehdä, voi hyvin. Elämään tulee syvä riitasointu, jos haaveet ja todellisuus eivät kohtaa.
Tervetuloa muokkaamaan ja uudistamaan työtä omannäköiseksi. Se kannattaa!
CV:n kirjoittamisessa vain ahkerat palkitaan
Työnhakuprosessissa on yksi lohdullinen vaihe: CV:n kirjoittaminen. Miksihän? No, työpaikkahaastatteluissa ja verkostoituessamme joudumme usein uusiin, yllättäviinkin tilanteisiin: meiltä kysytään asioita, joihin emme ole valmistautuneet tai istutetaan tilanteisiin, joissa emme ole aikaisemmin olleet. Näistä yllättävistä käänteistä huolimatta meidän on yritettävä toimia tilanteissa eduksemme, niin sanotusti “pantava parastamme” tässä ja nyt. CV:tä kirjoitettaessa näitä yllätysmomentteja ei ole, on vain kovaa työtä.
Miksi sitten vain harva onnistuu kirjoittamaan niin vakuuttavan CV:n, että saa kutsun haastatteluun? Syynä on yksinkertaisesti kirjoittajan laiskuus, toiveajattelukin, haluttomuus kohdata menneisyyttään tai rajoitteitaan, epävarmuus tai itsetuntemuksen puute.
CV:tä kirjoittaessaan kannattaa pitää koko ajan mielessä CV:n varsinainen funktio. Sen tehtävähän on esitellä sinut mahdolliselle tulevalle työantajallesi niin “objektiivisesti” kuin mahdollista. Siis kertoa, minkä vuoksi juuri sinun kokemuksesi ja osaamisesi tekevät sinusta parhaan ehdokkaan tehtävään. Objektiivisesti-sana on lainausmerkeissä siitä syystä, että vaikka CV kirjoitetaan persoonattomaan muotoon, sisältö voi olla hyvinkin subjektiivinen: minkälaista kokemusta ja osaamista sinulla on – omasta mielestäsi – tarjottavana uuteen työhön? Mitä olet – omasta mielestäsi – saanut aikaan edellisissä töissäsi? Miten olet – omasta mielestäsi – hyödyttänyt aikaisempia työnantajiasi?
Ahkeruutta peliin. Pallo on sinulla!